maanantai 30. marraskuuta 2009

Jouluista sisustelua

Meillä oli viikonloppuvieraita.Tästä syystä sain taas puhtia kodin sisusteluun.Ja todella vauhdikkaasti kaikki tapahtuikin!Huomasinkin että pienen kiireen alla ideat oikein pulppusivatkin:)
Isäntä puuhaili pihalla paljun ja saunan kimpussa.Minä sisustelin sisätiloissa.
Lapset olivat hakeneet pikkujoulukuusen tai oikeastaan ison nipun tuuheita kuusen oksia,joista sitten ikään kuin rakennettiin kuusi;)Ja tietysti "kuusi"koristeltiin kauniisti.

Tässä eräänä päivänä kirppiksellä käydessäni löysin nämä luistimet.Ne oli tarkoitus ripustaa ulos mutta siinä siivousrytäkässä kiinnitinkin ne tuohon "vaihtuvanäyttelyoveen".Siihen sitten kuusenoksaköynnös kaveriksi.Lisäksi löysin ihanaa valkoista karvaa kapin kätköistä.Saatiin vähän talvisempi sommitelma:)

Iloista joulun odotusta kaikille ja toivotaan että sitä lunta tulisi tänne eteläänkin!

tiistai 24. marraskuuta 2009

Sadas blogiteksti

Huomasinkin että sadas teksti on nyt tuloillaan:)Hieman olen ollut laiska tällä rintamalla mutta kun joka paikkaan ei millään kerkiä tällä hetkellä;)
Näppäilin muutaman kuvan työhuoneesta,hieman on hämärää täällä yläkerrassa mutta
eipä näy kaikki pölypallerot kuvissa;)
Joskus olen tuon pikkiriikkisen pöydän tuunannut,harmikseni vain tuo pöytälevy halkesi maalauksen jälkeen:(Pöytää oli säilytetty kosteassa tilassa pitkään ennen tuunaustani.HIEMAN HARMITTI!!!Kova työ kun oli sen laittamisessa...

Tämä tylsä mappikaappi sai verhot viikonlopun aikana.Tosin rouvan mittaukset eivät osuneet ihan nappiin...kangasta tursuu hieman ovien yltä ja alta...kaipaa siis vielä hienosäätöä ja pitsiäkin ehkä;)
Pääasia ettei siniset,punaiset ja ruskeat mapit enää näy!
Surruttelin parit muutkin verhot ja sisustelin vessaa ja keittiötä.Nyt tekisi mieli koluta kirppareita mutta kirppiskierros siirtynee ensi vuoden puolelle.
Ihania joulumarkkinoitakin olisi hurjat määrät tarjolla,toivottavasti ehtii pyörähtää jossakin tapahtumassa:)
Ja pysyisi terveenä;)
Ihanaa viikon jatkoa kaikille!

Terkuin Sanna

torstai 19. marraskuuta 2009

Jouluvalmisteluja

Kylläpä on nopiaan kulunut tämä marraskuukin!Enpä ole ehtinyt tännekään kirjoittelemaan...tänään yritin töistä palattuani epätoivoisesti siivota ja kaivella esiin jouluisempia juttuja.
Isoäidin vanhoja joulukortteja vaihdoin esille korttitelineeseen,vanhimmat olivat 30-luvun lopulta.On ne vaan niin kauniita nuo vanhat kortit ja niissä olevat värssyt:)
Lasten huoneisiin laittelin myös pienoisia joulujuttuja.Saas nähdä kauanko pysyvät hiirulaiset "miesten"huoneissa näkyvillä.Ovat jo sen ikäisiä ettei mamman hömpötykset jaksa aina kiinnostaa;)
Nämä hiirulaiset ovat todella söpösiä,muuten en hiirien ystävä olekaan...näitä löytyy myös puodilta muutamia kappaleita:)

Tällä viikolla on tapahtunut paljon muutakin.Sain viimeinkin,puoli vuotta sitten tilatut lamput vihdoinkin vessaamme!
Nyt siis veskiremonttimmekin on enää pikkusilausta vaille valmis.Laittelen kuvia valmiista tilasta tänne myöhemmin:)
Toivottelen oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille ja painun tästä joulukorttien askartelun pariin!
Sanna

lauantai 7. marraskuuta 2009

Mieluinen yllätys!

Kaiken hälinän ja hössötyksen keskellä sain tänään varsin koskettavan yllätyslahjan!!Ystäväiseni oli askarrellut minulle aivan ihastuttavan "teoksen" pienestä suloisesta tytöstä:)
Aikaisemmin olimme keskustelleet askartelusta ja kerroin kuinka oma aikani oli varsin tiukoilla enkä ollut ehtinyt kauheasti askartelemaan.
Pää olisi täynnä ideoita mutta aika ei valitettavasti riitä ,jotta pystyisin työstämään ideat valmiiksi asti.


Sitten hän ilmestyi puodille tämä ihanuus mukanaan...kerrassaan koskettava !
Kaunista helminauhaa,joilla kuvat on kiinnitetty toisiinsa...


Pieni Pyhimyksen kuva ripustettuna kuvan alareunaan...
Kiitos vielä kerran tästä ihanasta yllätyslahjasta!
Toivottavasti muutkin saavat tästä kipinän askarteluun!
Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Sanna


maanantai 2. marraskuuta 2009

Joulupuodin avaus

Nyt on taas se aika vuodesta,jolloin avautuu Joulupuoti!Puoti on muutettu jouluasuun,tervetuloa tutustumaan huomisesta alkaen joulun ihanuuksiin!Aukioloaikoja on lisätty ja uudet ovat seuraavanlaiset:ma-pe klo 11-17 ja la 10-13.Joulukuussa ajat pitenevät edelleen,jolloin auki myös sunnuntaisin.
Tänään on saapunut uusia merkkejä tanskanmaalta.Lisäksi ihanat tanskalaiset pyyhkeet saapuneet uusissa syksyn sävyissä,samoin uusia Suomi-design tekstiilejä.Nämä löytyvät myös nettipuodista.Paljon upeita lyhtyjä myös uudelta toimittajalta ym....
Tervetuloa siis tutustumaan!

Sanna