sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Hottia ja suunniteltu lepopäivä

Voi ihanuus mika lämpöaalto iski vasten kasvoja kun aamulla avasin ulko-oven!23 astetta jo aamukymmeneltä!
Eilen illalla päätin että tänään vietän totaalisen lepopäivän.Raahasin illalla aurinkotuolin valmiiksi terassille ja suunnittelin makaavani siinä koko päivän.Hyvää luettavaa ja kylmää juotavaa viereen.
Aamulla toteutinkin heti suunnitelmani mutta puolen tunnin kuluttua olo oli kuin paahdetulla leivällä:iho aivan punainen vaikka olin kyllä rasvannut kuuliaisesti joka alueen ihostani...samantien huomasin että päätäkin kuumotti,joten huivin hakuun...täytynee taas aloittaa pieninä annoksina tuo auringon otto.

Lapset innostuivat lähtemään uimareissulle läheiselle lammelle.Siinä sitten täytettiin uimapatjoja joita yrittivät epätoivoisesti ensin kiinnittää pyöriensä tarakoille-Huomautin että olivat varsinainen vaara paitsi heille myös muillekin liikenteessä.Lähtivät sitten kävellen reissuun patjoja raahaten;)
Lapset kävivät koko talven hengenpelastuskurssilla Turussa ja jatkavat taas syksyllä seuraavalla tasolla.Osaavatpa ainakin "onkia" äitipoloisen järvestä jos alkaa kangistumaan;)
Suosittelen kurssia myös muillekin kiinnostuneille:)

Hetken aikaa ehdin tutustumaan myös kirjauutuukseen,Upeaa rojua.Kivoja tuunausvinkkejä kirja pullollaan ja aivan mahtavia kuvia,tässä muutama herkkupala kirjasta.
Sainkin heti ideoita joita voisikin toteuttaa...kunhan lepopäivä on ensin vietetty!

Tämäkin kuva on niiiin kesäisen herkullinen!Kirjassa on lähinnä tuunausohjeita huonekaluille mutta niitä voi soveltaa myös muuallekin.Itsekin sain taas "välähdyksen"kaapista jonka tuunausohjetta aion soveltaa aivan muualle kuin kaappiin.
Kannattaa tutustua kirjaan jos tykkää tuunailla ja näpertää kaikkea kivaa:)
Suunniteltu lepopäivä jäi hyvin lyhyeksi:aurinkotuolilla kun oli tukala maata niin päätin siirtyä toiminnan puolelle.Aloitin mattourakan eli pesin mattoja.Parissa tunnissa olivat jo kuiviakin joten se urakka tuli tehtyä!
Pesutouhuista innostuneena päätin jatkaa siivouspuuhia.Aloitin terassin pesun.Tosin puolessa välissä hommaa kaadoin pesurin,josta murtui letkunkiinnitin ja siihen loppui se siivous!
Sitten piti siivota kaikki miljoona kaunista keltaista kukkaa pois kukkapenkeistä ja nurmikko ajaa ja grillata ja maalata vessan seinät ja nyt päätin sitten istua alas kirjoittelemaan "lepopäivästä"
Todella vaiherikas päivä...aivan ihanan lämmin ja kaunis päivä!Toivottavasti näin upeita päiviä riittää monia vielä tänä kesänä.Ja lepopäiviä;)
Lämmintä illan jatkoa kaikille jotka vierailette täällä blogissani!


2 kommenttia:

Elsa kirjoitti...

Samainen kirja on minullakin hankittuna, kivoja juttuja kirja pullollaan.

Sopivan helteistä viikkoa toivotellen,
Elsa

Vekarus kirjoitti...

Oletpas sinä ehtinyt kaikenlaista lepopäivänäsi :-)