sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Huvipuistoa ja muuta toimintaa

Terveisiä Porvoosta,Loviisasta ja Kouvolasta!Ja monesta muusta paikasta!
Vietimme perheen kesken varsin mukavan viikonlopun kierrellen hieman "lähiseutuja".Mitään suunnitelmia ei ollut kun lähdimme lauantaina aamusella ajelemaan.
Ainoa toive minulla oli piipahtaa Porvoossa ja lapsilla oli toiveena visiitti huvipuistoon.
Nurmijärven kautta päädyimme Tuusulaan ja sieltä kohti Porvoota.
Päivä oli todella ihanan aurinkoinen:)
Porvooseen ehdimme sopivaan aikaan eli puoteja oli vielä auki.
Minä sitten kipitin kovaa vauhtia kaikki mahdolliset antiikkiaitat ja sisustuspuodit läpi.
Torillakin oli mukava markkinameininki ja ihmisiä oli todella paljon liikkeellä.
Päätimme siirtyä Loviisaan yöpuulle, josta saimmekin hotellihuoneen varattua.
Hotellilla kuulimme että Loviisassa oli koko perheen ilmaisfestarit.Jalkauduimme sitten festareille muiden perheiden sekaan.Kaksi biisiä jaksoimme kuunnella ja päätimme poistua
unten maille.Lämmin ilma oli kyllä vienyt mehut koko poppoolta.

Tänä aamuna suuntasimme sitten kohti Kouvolaa,josta löytyy Tykkimäki.Ja voi sitä riemua kiljaisua mikä kuului takapenkiltä kun lapsoset näkivät nuo vekottimet!
Minä en lämmennyt ajatukselle että joutuisin kyseisiin vempaimiin...
Muistot kyllä tulivat mieleen kun näin tämän Enterprise vekottimen.Muistan kuinka itse pienenä tyttönä olin tämän laitteen kyydissä Lintsillä useaan kertaan.Nyt pelkkä katsominen teki pahaa....


Tässä varsin suloinen otus,joka myös löytyi huvipuistosta.Minipossu ruokailemassa.


Ja veikeä talo..... ylösalaisin!



Ja tämä kaiken huippuna.Uutuus,joka nosti ihmiset 70 metrin korkeuteen.Ja vauhti oli myös 70 km/h!!!MINÄ EN OLLUT TUOSSA VEMPAIMESSA!Lapset ja mies useaan kertaan...Inhoan korkeita paikkoja...
Kivaa oli ja nyt naama kuumottaa punaisena kaiken auringon jälkeen.
Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!
Sanna




1 kommentti:

Vekarus kirjoitti...

Enterprise tuo muistoja mieleen täälläkin :-)

Aurinkoista viikkoa!